Jäin keväällä työttömäksi pitkästä työsuhteesta ja aloitin välittömästi aktiivisen työnhaun. Löysin työvoimatoimiston nettisivuilta unelmien työpaikan. Paikkakuntalainen puutarha-alan yritys oli minulle tuttu, ja tiesin sen toimineen jo monta vuotta. Moni kaverini myös suositteli hakemaan paikkaa. Se oli kuulemma kuin minulle tehty. Työ kuulosti sellaiselta, jossa pystyn hyödyntämään koulutustani ja aiempaa työkokemustani. Hain paikkaa ja sain sen. Olin intoa piukassa. Aloitin työt huhtikuussa. Töitä oli paljon. Työ oli puutarha-alan työtä, josta hortonomina pidin. Kun ensimmäinen palkkapäivä koitti, pomo kysyi, voinko odottaa palkkaa muutaman päivän ja sitten taas muutaman päivän. Hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa soida jo tässä vaiheessa. Palkka tuli lopulta kolme viikkoa myöhässä ja pienempänä kuin olimme sopineet. Työsopimuksen tekemistä ja allekirjoittamista siirrettiin myös aina seuraavalle viikolle. Työpaikassa oli parhaimmillaan, tai pahimmillaan, yksitoista työntekijää. Mikä oli melko paljon, koska keväällä puutarhafirma ei tuota juuri mitään. Moni työntekijä oli nuori, noin parikymppinen. Myös muutama ukrainalainen työntekijä teki yritykselle töitä. Kesän tultua asiakkaita kävi paljon. Kasvit ja kukat olivat hyvälaatuisia. Maksut omistaja halusi mielellään pelkästään käteisellä. Jos joku halusi kuitin, se kirjoitettiin käsin.
Tunnetila muuttui onnellisuudesta kiukkuun ja turhautuneisuuteen.
Omistaja on taidokas ja kokenut puutarhuri. Ihmisenä hän on varsin sympaattinen ja mukava, mikä oli hyvin ristiriitaista. Hän vetosi monesti meidän keskinäiseen luottamukseen: ”Saat kyllä palkan silloin ja tällöin, että odota vielä. Olet niin hyvä työntekijä, että haluan pitää sinut mielelläni täällä”. Joskus hän kävi keittämässää meille kotonaan kahvia ja toi termarissa kuumat kahvit kaikille. Hän oli aina menossa ja kiireinen, mutta ei oikeasti saanut mitään aikaiseksi. Touko- ja kesäkuun palkkoja ei kuulunut. Juhannuksen jälkeen sain tarpeekseni ja päätin, että enää en täällä työskentele enkä odottele palkkoja. Pyysin, että minut irtisanotaan. Tapasimme tienvarressa ja allekirjoitimme samalla työsopimuksen ja irtisanomispaperit auton konepellin päällä. Vielä tällöin yrityksen johtaja lupaili palkkoja ja aneli minua jäämään. Myös palkanmaksua pimeästi ehdotettiin. En suostunut tähän. Soittelin palkkojen perään monet kerrat, lopulta hän ei enää vastannut minulle. Eikä ole vielä tähän päivään mennessä vastannut. Yksi toisensa jälkeen kaikki työntekijät lopettivat työskentelyn yrityksessä. Minua varoitettiin ennen kuin menin kyseiseen paikkaan töihin, että pidä huoli, että saat palkkasi. Mutta en ajatellut, että se olisi noin paha. Olin liian kiltti ja uskoin ihmisen hyvyyteen. Onneksi sain palkat lopulta palkkaturvan kautta. Monella muulla työntekijällä ei käynyt niin onnekkaasti, koska heillä ei ollut näyttää työsopimusta. Maija, Länsi-Uusimaa